Vuoden 1917 valtiopäivät, pöytäkirja

Tietoka dokumentista

Tietoa
Dokumentin tyyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

[Venäjän kansalaisten oikeus elinkeinon harjoittamiseen Suomessa]

k:lo 7 1.p. Päiväjärjestyksessä olevat asiat:

1) Venäjän kansalaisten oikeutta elinkeinon harjoittamiseen Suomessa

koskeva hallituksen esitys n:o 1, joka kuluvan huhtikuun 19 p.nä pidetyssä täysi-istunnossa pantiin pöydälle tähän täysi-istuntoon, esitellään.

Puhemies: Puhemiesneuvosto ehdottaa asian lähetettäväksi talousvaliokuntaan.

Keskustelu:

Senaattori Tokoi:

Arvoisat edustajat! Tämä nyt esitelty asia, Venäjän kansalaisten oikeus elinkeinon harjoittamiseen Suomessa, tarjoaa mielestäni sopivan lähtökohdan pienelle keskustelulle. Olen rohjennut ottaa vapauden ja pyytää vaivata eduskuntaa hetken ja käyttää sen kallista aikaa muutaman minuutin.

Tämä asia palauttaa meidän mieliimme kestetyn sortokauden synkimmät päivät. Se palauttaa mieliimme kaikki ne laittomat lait ja asetukset, joita viimeksi kestetyn sortokauden vallitessa on tähän maahan säädetty ja joita tässä maassa on laittomalla tavalla toteutettu. Se palauttaa mieliimme n. s. yhdenvertaisuuslain, se palauttaa mieliimme myös n. s. yleisvaltakunnallisen lain ja monet muut lait, jotka ovat syntyneet tämän yleisvaltakunnallisen lain jälkeen, sen perustuksella ja sen säätämässä järjestyksessä.

Tämä esitys myös palauttaa mieliimme kaiken sen taistelun, jota yksikamarinen edus-kunta on koko olemassaolonsa aikana taistellut tätä venäläistä sortoa ja laittomuutta vastaan. Monet ovat ne anomukset, monet ovat ne adressit, joita eduskunta on aikanaan Venäjän silloiselle hallitukselle, tsaarinvallalle esittänyt ja joiden kautta se on julkituonut tämän maan kansalaisten käsitykset. Kaikki nämä toimenpiteet ovat olleet tuloksettomia. Se sortovalta ei välittänyt adresseista, ei anomuksista; yhä kasvavalla raivolla se paisui ja sen toimenpiteet yhä häikäilemättömämmin ja räikeimmin ulottuivat meidän maahamme. Tosin aina silloin tällöin kuului Venäjältä käsin toivoa herättäviä ääniä siitä, että Venäjällä eivät kaikki ole meitä vastaan. Me puolestamme rohkenemme joko enemmän tai vähemmän rakentaa toiveita näille äänille, jotka rajan takaa meidän korviimme heikkoina ja vaimeina saapuivat, mutta kuitenkin rohkeutta ja toivoa herättävinä.

Kun yleismaailmallinen sota puhkesi, annettiin lupauksia Puolalle, annettiin puolinaisia lupauksia myös Suomelle ja ennen kaikkea kehotettiin unohtamaan kaikki kärsityt vääryydet ja se kansallinen sorto, jota ennen oli harjoitettu. Minä muistan ja me kaikki muistamme sen ajan. Osassa meidän maatamme heräsi uudestaan elpyä toivo paremmasta tulevaisuudesta – mehän olemme olleet niin herkkiä luottamaan hallitsijan sanoihin! – ehkä sittenkin tsaarinvalta alkaa korjata niitä vääryyksiä, joita se meitä kohtaan on harjoittanut. Toivo petti. Tsaarin lupaukset, kruunupäisten lupaukset ovat olleet aina petollisia ja vielä kerran ne pettivät silloin.

Me emme saata tällä hetkellä salata keltään sitä tosiasiaa, että yhä yleisemmäksi etten sanoisi yksimieliseksi käsitykseksi alkoi meidän kansassamme vakiintua se ajatus, että Venäjän voitto olisi Suomen onnettomuus. Meissä pääsi valalle ajatus siitä, että jos Venäjän tsaarinvallan onnistuu voittajana suoriutua tästä sodasta, niiden kansallisuuksien, jotka ovat yhdistetty Venäjän valtikkaan, tuho ja turmio on tullut.

Suurin osa meidän kansastamme asettui puolueettomuuden kanalle, tosin sydämessään toivoen, että aika tulisi, jolloin Venäjän hallitusjärjestelmä ja jos mahdollista koko Venäjän valtakunta sortuisi saadaksemme itsellemme vapauden siinä kansojen yhteisessä tasajaossa, joka Venäjälle tästä oli tuleva.

Mutta Venäjän oman kansan kärsimysten malja oli myös samalla täysi. Se oli kärsinyt samaa sortoa, samaa vääryyttä, samaa häikäilemätöntä menettelyä Venäjän hallituksen puolelta, ja se nousi voimalla ja väellä ja kukisti Venäjän tsaarinvallan, kukisti sen sortojärjestelmän, ja julisti kaikille Venäjän kansoille vapauden kaunista evankeliumia.

Heti paikalla, kun Venäjän kansa oli saanut oman vapautensa, se palautti meidän vanhan, ennen voimassa olleen valtio-oikeudellisen asemamme ja antoi meille lupauksen siitä, että Suomen valtio-oikeutta sen hallitusmuotoa tullaan kehittämään ja muuttamaan sellaiseksi, että se vastaa muuttuneita oloja.

Nyt olemme tulleet uuteen aikaan. Meillä on nyt vapaus tehdä työtä avoimesti, rehellisesti kaikkien nähden, oman isänmaamme, oman kansamme, oman Suomemme hyväksi ja menestykseksi. Minkälainen on oleva se tulevaisuus, johonka kuljemme, on tällä hetkellä mahdoton täydellisesti käsittää, ainakin täydellisesti selittää? Mehän elämme vielä sanoisinko vallankumouksen tilassa. Vallankumous ei ymmärtääkseni vielä ole täydellisesti loppuun suoritettu. Tosin tsaarinvalta on kukistettu, mutta tämän valtiollisen vallankumouksen rinnalla on vielä käymässä syvälle käypä yhteiskunnallinen vallankumous. Millä tavalla meidän tuleva valtiomuotomme kehittyy, on mahdotonta tällä hetkellä edes osapuilleen sanoa. Luulen, että vapautunut Venäjä, Venäjän vapaa kansa ja se tie, se vapautuksen tie, se ei saata edellyttää mitään muuta kuin sitä, että kaikille kansoille, jotka ovat itsemääräämisoikeuteen kypsyneet, niille täytyy se myös antaa. Meidän kansamme koko kehitys, koko menneisyys ja eletty historia on elävänä todistuksena siitä, että Suomen kansa on aikojen kuluessa kehittynyt ja kypsynyt itsenäiseksi kansaksi, täysin itsenäiseksi määräämään omista asioistaan ja omasta suunastaan.

Minä rohkenen siis luottaa siihen, että Suomen kansan itsemääräämisoikeus, Suomen kansan itsenäisyyden alku on nyt varmalla pohjalla ja meidän velvollisuutemme on sitä kehittää järkähtämättä ja johdonmukaisesti, ja sillä tavalla, että Suomen kansan itsenäisyys jo läheisessä tulevaisuudessa tulee taatuksi.

Tehän tiedätte, että tämä eletty sortokausi on ollut myös yhteiskunnallista taantumuskautta. Yhteiskunnallinen ja taloudellinen reformityö on näinä aikoina jäänyt kokonaan ketoon. Me emme olleet kypsyneet siihen, että me olisimme heti voineet voimalla ja väellä ryhtyneet toteuttamaan yhteiskunnallisia uudistuksia ja reformeja, kohottamaan todella tämän kansan taloudellista tasoa sellaiseksi, että kansa olisi tuntenut olevansa tässä maassa kotonaan, jokainen kansalainen olisi tuntenut olevansa täysin oikeutetussa ase-massa. Mutta laajojen kansankerrosten oikeudet jäivät entiselleen, ne jäivät korjaamatta ja parantamatta. Se osa väestöä, jota tämä laiminlyönti kohtasi, työväestö, ei ole sitä unohtanut.

Minä olen tämän maininnut siksi, että uudistustöiden aikaansaamisen nopeudesta riippuu suurelta osalta myös meidän itsenäisyytemme turvaaminen, ja minä tahtoisin tältä paikalta erikoisesti kääntyä vallassa olevien luokkien puoleen, niiden puoleen, joilla vielä meidän maassamme on yhteiskunnallinen ja taloudellinen valta, ja huomauttaa heille juuri siitä ajankohdasta, missä me nyt elämme. Nyt ei ole se aika, jolloin me saisimme asettua vastarintaan, vaan nyt täytyy hyvällä myöntyä niihin uudistuksiin, joita työväestö todella kaipaa ja joita se oikeuden mukaan on oikeutettu saamaan ja jotka voidaan toteuttaa.  Samalla minä rohkenen myös tältä paikalta kääntyä työväen puoleen, erittäinkin työväen järjestöjen puoleen. Ja minä pyydän heitä myös tässä tilaisuudessa osoittamaan, että työväki todella on meidän maassamme järjestäytynyt ja se ymmärtää järjestäytymisen arvon ja että se ei saata sitä häpeään, vaan se todella järkähtämättä, rehellisesti ja johdonmukaisesti kulkee sitä päämäärää kohti, jonka se on itselleen asettanut. Olen vakuuttunut siitä, että tässä maassa tullaan näkemään se tosiasia, että järjestys maassa on parhaiten turvattu silloin kun järjestäytynyt työväki sitä hallitsee.

Rohkenen erikoisesti luottaa, että meidän maamme kaikki kansankerrokset käsittävät nykyisen aseman ja säilyttävät ennen kaikkia kylmän järkensä ja sen todella ylistetyn suomalaisen maltillisuuden ja rauhallisuuden, jota ennen kaikkia näissä oloissa tarvitaan. Samalla rohkenen luottaa, että Eduskunta myöskin näissä oloissa uskollisesti ja rehellisesti täyttää velvollisuutensa kansamme onneksi ja menestykseksi.

Tahdon ja kaikki minun toveri tahdomme heti paikalla avoimesti ja rehellisesti kääntyä Eduskunnan puoleen ja sanoa suoraan teille, että meillä ei ole muuta politiikkaa kuin se politiikka, jonka Eduskunta on hyväksynyt, ja sitä politiikkaa me tulemme noudattamaan.  Sanon suoraan, että meillä ei ole mitään muita tarkoituksia, kun Eduskunnan päätösten ja tahdon täyttäminen. Minä toivon, että näissä raskaissa oloissa, joissa me nyt elämme, mutta samalla niissä toivorikkaissa oloissa – sillä me näemme nyt Suomen uuden päivän valkeneva – että me näissä oloissa täydellä luottamuksella ja avomielisyydellä käännymme kaikissa asioissa toistemme puoleen.

Me, hallitus, olemme iloiset siitä, että olemme voineet yhden ehkä lyhyen hetken elämästämme uhrata uuden Suomen luomiseksi, uuden paremman tulevaisuuden rakentamiseksi. Tähän me kaikki hartaasti pyrimme.

”Toukokuussa nousi Venäjän väliaikaisen hallituksen päämieheksi duuman sosiaali-vallankumouksellisen ryhmän jäsen Aleksander Kerenski, joka tässä ominaisuudessa teki matkan Suomeen. Helsingin työväentalolla järjestettiin suuri vastaanottokokous, jossa Kerenski ja minä puhuimme.  Kerenski lupasi puheessaan Suomen kansalle itsenäisyyden ja vapauden järjestää omat kotoiset asiansa luottamuksellisen yhteistoiminnan pohjalla. Lupauksensa vahvistamiseksi hän suuteli minua. Suomen kansa ja varsinkin työväki toivoi parasta.

 [– –] kesäkuun 12. päivänä 1917 eduskunnassa…mm. sanoin: Meidän tarkoituksemme tähtää paljon etemmäksi. Suomen kansan ja Suomen eduskunnan tarkoitus on Suomen itsenäisyyden ja vapauden saavuttaminen, sellaisen itsenäisyyden, joka vastaa Suomen kansan arvoa kansakuntien joukossa, joka vastaa sitä asemaa, mikä meillä kulttuurikansana tulee olla. Vain vapaa ja itsenäinen Suomi, niin kuin minä olen jo sanonut, on kyllin arvokas naapuri myös Venäjälle. Minä voin sanoa, että me tulemme ennen pitkää huomaamaan sen tosiasian, että itsenäinen valtio on aina vahvempi puolustamaan olemassaoloaan kuin epävapaa valtio. – Minä siis rohkenen olla sitä mieltä, että itsenäisyytemme ja vapautumispyrkimyksemme on terveellä pohjalla ja minä luulen, että meidän on myös koetettava ymmärtää venäläisiä tovereita ja Venäjän kansaa, sillä minä uskon, että parempi on meidän olla Venäjän ystävänä kuin vihamiehenä. [– –]”

Vertailu